I made it!

Huhhuh! Vihdoinkin perillä ja omassa kämpässä asti. Tuntuu, että koko päivä on ollut sellaista tyylimyllyjä vastaan taistelua ja jonninjoutavaa odottamista... Koska Helsingistä lähtevää lentoani aikaistettiin, vietin vajaat neljä tuntia Köpenhaminan kentällä. Münchenin kentällä odotin kaksi tuntia varaamaani ovelta-ovelle kuljetusta, joka loppuen lopuksi oli vain 100m kotioven lähistölle kuljetus. Tämä kyseinen setä myös ajoi pitkin pikkuteitä, koska "moottoritiellä on aina stau". Aina, kun näin viitan kohti Salzburgia (ensimmäinen tosin tuli vasta 1½h ajon jälkeen) käännyimme päinvastaiseen suuntaan. Sinänsä olen ihan tyytyväinen, koska sedän kaasujalka oli muutenkin niin painavaa sorttia, että en olisi halunnut nähdä sitä autobahnilla. Luntakin täällä tuli tiiviimmin kuin Suomessa hetkeen, mutta vauhti oli keliin sopiva 140km/h.

Pilvien yllä oli aurinkoista edes hetken!

Koko päivä on mennyt sellaisissa ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta olen erittäin innoissani ja onnellinen siitä, että päätin lähteä vaihtoon. Toiselta olkapäältä sitten aina muistuttaa pieni ääni siitä, kuinka paljon tulen kaipaamaan Suomeen jääneitä rakkaita. Onneksi on skype (pienen hakkeroinnin jälkeen ilmeisesti myös puhelimessa) ja lentokoneet lentävät! Ja tämä tunne yleensä helpottaa aika nopeasti, kun satunnainen kaipuu-ikävä ottaa vallan.

Kööpenhaminaan päästessä ripsivärit ja oikeastaan kaikki muukin kukonlaulun aikaan naamalle sudittu olivat vain kaukainen muisto ja yritinkin loppumatkan vältellä peilejä.. Meikkilaukut olin kätevästi pakannut ylikiloiseen matkalaukkuuni. Olin mielestäni varautunut jonkinlaiseen jäähyväisnyyhkytykseen, mutta tämä meni nyt jo liian pitkälle. Siinä vaiheessa, kun ensimmäisen lennon vieressäni istunut nainen näytti siltä, ettei tiennyt onko enemmän huolissaan korvasärkyisestä pikkupojastaan vai minusta totesin itselleni "Anna ryhdistäydy!". Tämä auttoikin ... noin minuutin. Voin kyllä sanoa, että vaikka maailma loppuisi niin taitaa olla meikäläisen kyynelvarastot tyhjennetty tältä vuodelta!

Itsensä sivistämistä lennolla

Sitä toisenlaista itsensä sivistämistä...

Alkoi olla energiat aika finaalissa päästessäni tänne asuntolalle ja voi morjensta mitä mun tuutori kysyi multa... "Tiedätkö huoneesi numeron?" No en sitten tiennyt, kun hän haki avaimen. Mitäpä sitä sitten muutakaan kello 22 illalla, kun koputtamaan JOKAISEN huoneen (5 kerrosta) oveen ja kokeilemaan sitä yksinäistä avaintani. Viimeisestä se tietysti sitten tärppäsi... Meinasin jo ottaa tavarat kantoon ja marssia Salzburg Sacherin (hotelli minkä näin tänne kävellessä, näytti oikein passelilta, jos tämä majoitus ei nappaa ;) ) respaan. Olin silti ylpeä itsestäni, sillä kun avuliaat ensimmäiset vaihtariystäväni poistuivat ovensuusta ja loin ensikatsauksen majaani, ei näky ollut mikään Ritzin sviitti, mutta itkupotkuraivarit ja kyyneleet pysyivät poissa! Ehkä niitä ei vain ole enää aamun tuherruksen jäljiltä? Tai sitten olin alitajuntaisesti sopinut itseni kanssa muodostavani mielipiteen tästä luukusta vasta sen Ikea-reissun jälkeen :D Onhan tämä kuitenkin ensimmäinen kosketukseni opiskelija-asuntoloihin.

Huomenna on siis tosiaan tarkoitus käydä Ikeassa ostamassa elämän perustarpeita. Haluan myös käydä keskustassa hieman pyörimässä kameran kanssa, niin kauniilta se näytti pienen räntä-lumisateenkin läpi. Se hyvä puoli on asuntolastani sanottava, että sijainti ei voisi olla parempi. Toinen toistaan kauniimpia vanhoja taloja vieri vieressä, kun ovesta astuu ulos :) Ainakin sen nopean katsauksen perusteella minkä 30kg painavaa matkalaukkua, käsimatkatavaraa, lumilautapussia ja ruokakassia kantaessani ehdin ympäristöön tehdä. (Niin ja Helsinki-Vantaan lähtöposeerauksiakin tuli otettua, mutta ne eivät edellä mainittujen syiden takia ole lähelläkään julkaisukelpoisuutta...)


Nyt nukkumaan, laukkujenkin purkaminen saa jäädä huomiselle! Gute Nacht :)