maanantai 11. helmikuuta 2013

It's the final countdown!

Hellurei teidän heiluvillenne :)

Lähtö alkaa tuntua jo niin läheiseltä ja konkreettiselta, että täytyy jo itsekin uskoa sen saapuvan perjantaiaamuna... Hui!

Viime viikkoina olen lähinnä (yllättäen) järjestellyt hujan hajan olevia asioita. Olen kiikuttanut papereita edestakaisin yliopistolle, mutta nyt kaikki on valmista siltäkin osalta, että postissa kolahtivat hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon todistukset!!! Myös vakuutukset, lääkärit, työkuviot ja kaikki miljoonat muut yksityiskohdat ovat virallisesti pulkassa. Voi vaan todeta, että edellisinä kertoina nämä muutot ovat olleet omalta osaltani siirtymistä lentokoneeseen tai laivaan (tack mamma<3) Yksi paperi on vielä kirjoittamatta/piirtämättä, nimittäin aarrekartta. Sellainen mistä näkyy reitit aarteiden, kuten yleispuhdistusaine sekä keittiöpyyhkeet, luo täällä Suomen kodissamme. Siihen voi ehkä niitata liitteen, missä selitetään minkä takia keittiöpyyhe tulee vaihtaa edes kerran ennen heinäkuuta...




Pakkaaminen on ollut tällä kertaa jotenkin erityisen haastavaa. Lomamatkoille on niin yksinkertaista pakata käyttötarpeiden mukaan, mutta miten valita kaikki tarpeellinen puolen vuoden matkalle, jossa vuodenajat vaihtuvat talvesta kesään? Ensimmäisillä kerroilla, kun olen muuttanut ulkomaille pakkauslistassa on lukenut vain äiti hoitaa. Ja kun muutin lukion jälkeen Ruotsiin lähdin kirjaimellisesti rekkalastillisella tavaraa. Kiitos lentoyhtiöiden, joudun tällä kertaa rajoittamaan hieman materialistisuuttani... 20 kiloon en kuitenkaan edes yritä.

Olen yrittänyt pakata mukaan helposti yhdisteltäviä vaatteita ja mm. neuleita, joita voi käyttää myös lämpimämpään aikaan. Takit karsin minimiin ja aion selvitä pelkällä villakangastakilla kevääseen asti ja vain tehostaa kerrospukeutumistani. Osittain luotan myös luokseni saapuviin vieraisiin ja heidän puolityhjiin matkalaukkuihinsa (vink vink vieraat) sekä pakottavaan tarpeeseen tehdä ostoksia :D Tältä täällä näyttää nyt. Tavoitteena on, että en käytä viimeistä iltaani (joka sattuu olemaan vielä ystävänpäivä!) paniikkipakaten.






Niin ja ehdinhän minä ennen viikonlopun MM-kyykkäturnausta (kiitos tytöt mahtavasta menestyksestä, tai sen puutteesta.. ;) No hauskaa ainakin oli!) käydä kampaajallakin. Nyt sitä ollaan sitten virallisesti brunetteja. Eikö siihen vaadita se, että hiukset värjää kahdesti tummemmaksi? Toivottavasti väri pysyy sinne päin ja edes melkein heinäkuuhun asti.

Kuvassa istun värihuppu päässä, joten olen taiteellisesti sen rajannut ;)

Hyvää viikon alkua ruutujen (ruudun?) toiselle puolelle :) Seuraavan kerran palaan luultavasti Itävallan maalta! Nyt alan Beverly Hillsin täydellisten naisten säestämänä leipomaan korvapuusteja pakkaseen, jottei poissaoloani huomaisi niin helpolla.

Auf Wiederhören!

4 kommenttia:

  1. Yhyy onks sun oikeesti pakko lähtee? Älä jätä mua. Ps. voin varmistaa keittiöpyyhkeen vaihdon viikottaisella siivousreissullani ;) -Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luotan oikeesti sun siivousreissuihin! ;)

      Poista
  2. Hauskaa luettavaa Lapsoseni ja nöyrä kiitos siitä, että tässä elämänvaiheessasi olet huomannut itsestäänselvyytenä pidettävän "äidin näkymättömän työn" :))!!
    t. Äips

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Puss<3

      Poista