tiistai 5. maaliskuuta 2013

Back to school!

 Aamulla oli sellainen fiilis, kun hämärästi muistan olleen sillon syksyllä 1997, kun astelin Jalkarannan ala-asteelle. Edessä oli ensimmäinen koulupäivä Salzburgissa! Kokemus oli uniikki sen vuoksi, että kiipesimme noin 100, ellei enemmänkin, rappusta päästäksemme European Union Studies -rakennukselle. Kyllä, täällä myös yliopiston voi sijoittaa vuoren rinteelle. Taisin viime viikolla huijata teitä ja sanoa luentojen alkavan maanantaina, mutta eilen kävin vain Itävallan kulttuuri ja kieli -kurssin kielikokeessa sekä yritin ilmottautua itse saksan kursseille. Jälkimmäinen ohjelmanumero kuitenkin peruuntui, sillä unohdin lompakon ja sitä myötä opiskelijakortin kotiin. Great success. Ja vakkarilukijalleni Elinalle: Magneetti on nyt postissa eli saapuu Suomeen jo tällä viikolla ;)


Kuva Mozartinsillasta eiliseltä juoksulenkiltä :)

Auringonpaistetta +14 tänään Mozartplatzilla (kyllä, kaikki täällä on nimetty kyseisen herran mukaan)

Salzburg valmistautuu kesään: terassien rakennusta ;)
Takaisin tähän päivään. Ohjelmassa oli kaksi luentoa. Ensimmäinen käsitteli Euroopan unionin politiikkaa ja oikeutta. Vaikka tuota EU-oikeutta on Tampereella tullut kahlattua suhteellisen paljon ja kandinkin aihe sitä sivusi, ajattelin tuon politiikka-näkökulman tuovan maailmaani jotain uutta. Luennoitsija oli oikein mukavan tuntuinen mies ja luennointikielenä toimi englanti. Ensimmäinen luentokerta käytettiin pitkälti aihepiirin esittelyyn ja luentoaikataulun läpikäymiseen. Sokerina pohjalla oli kuitenkin luennoitsijan laatima Haluatko Miljonääriksi -visa EU-aiheisista kysymyksistä. Muutamalla oljenkorrella olisin varmasti ollut miljonääri! Aihe vaikutti todella tutulta, mutta uskon kurssin silti kevään edetessä tuovan minulle jotain uutta ajateltavaa ja jos ei, niin ainakin parannan englannin sanavarastoani.




European Union Studies -rakennus, kyllä kelpaa.
Näköala ei myöskään ole huono, varsinkaan luentosalista 2.kerroksesta!


Puolenpäivän jälkeen hylkäsimme EU-aiheen ja lähdimme lounaalle oikeustieteiden kampuksen Mensaan (aka. opiskelijaravintola) ja siitä pankkiin lataamaan rahaa opiskelijakorteillemme, jotta voimme pestä pyykkiä. En vain pääse yli siitä, että joissain kaupoissa sekä ehdottomasti kaikissa kioskeissa kortilla maksaminen on mahdotonta, mutta pyykkikone toimii sirullisella maksukortilla. Kolmelta minulla alkoi toinen luento, jossa en alkusilmäyksellä nähnyt ketään muuta vaihtaria (ensimmäisellä luennolla meitä oli yli 10). Luennon jälkeen huokaisin helpotuksesta, sillä paikalla oli ollut kuitenkin sekä toinen suomalainen että yksi ranskalainen. Aiheena tällä luennolla oli Itävallan historia 1900- ja 2000 -luvuilla. Historia on aina ollut salainen intohimoni, mitä ehkä oikeustieteiden valinta opiskelusuuntaukseksi ei kerro. Tämänkin kurssin luennoitsija oli eloisa, hauska ja opiskelijoiden näkemyksistä kiinnostunut nainen. Luento etenikin tasapainoisesti luennoitsijan vetämänä sekä opiskelijoiden keskustelun avulla. Suomessa täysin tuntematon ilmiö (kiitos mm. Angry Birdsin...). Kyseisen kurssin aihepiiriä en voi sanoa tuntevani kuin omia taskujani, vaikka erittäin kiinnostunut olinkin historiasta lukiossa ja uskon, että täytyy hieman kerrata mm. Itävallan 1900-luvun puoluejärjestelmää.

Siitä olen kuitenkin iloinen, että koen ymmärtäneeni melkein kaiken mistä kurssilla puhuttiin. Niin, historian kurssi on siis saksaksi. Ainoastaan opiskelijoiden kommentit saattoivat mennä ohi korvien, kun jollain on todella vahva itävallan murre. Tämä oli sinänsä suhteellisen kiusallista, kun koko sali yhtäkkiä hörähti nauramaan ja minä vain tuijotin muistiinpanojani. Pistin myös merkille, että luennolla naurettiin usein (ei myöskään tunnettua Suomessa)! Vielä kun tietäisi minkä takia. Yhden asian ymmärsin kuitenkin luennolla täysin ja se oli kohta, kun katsoimme Conan O'Brien show:ta YLIOPISTON HISTORIAN KURSSILLA :D Tämä ilmeisesti liittyi käytävään keskusteluun Itävallan ja Saksan eriytymisestä ja siitä, kuinka kansat nykyisin eroavat toisistaan. YouTube video minkä katsoimme on alla.




Kun historian luento loppui viideltä, päivä ei ollut vielä pulkassa. Edessä oli yhä ilmottautuminen saksan kursseille. Olin jo maanantaina onnistunut ilmottautumaan jo edellä mainitulle Itävallan kulttuuri ja kieli -kurssille, mutta varsinaisille kielikursseille en ollut vielä ilmoittautunut. Ja tämä ei ole mahdollista online -ilmoittautumisen kautta kuten kaikki muut kurssit, vaan opiskelijan on mentävä paikan päälle. Tämä ei myöskään tarkoita jonottamista toimistoon, tai ylipäätään jonottamista, vaan epämääräistä muodostelmaa ilmoittautumispöydän edessä. Onneksi tänään ihmisiä oli 1/10 vähemmän kuin eilen, mutta odotimme silti melkein 45 minuuttia, että meille ojennettiin vihreä lappu, jonka kanssa voimme mennä kielikokeeseen huomenna kello 11, jonka jälkeen näemme kello 17 mihin ryhmään meidät on sijoitettu. Niin ja saksan kurssia on 3 kertaa viikossa, eli eiköhän se kielitaito täällä parane!

Kaverin ottama kuva eilisestä ilmoittautumiskaaoksesta...

Löysin tämän taulun eräästä liikkeestä ja nyt on minulle tilattu kyseinen kuva pelkkänä julisteena, että saan sen helposti mukaan Suomeen koristamaan kotimme seinää. Pitää ehkä etsiä samalla teemalla tehty nappiksia esittävä kuva myös...

Huomenna aamupäivästä on siis Saksan kielikoe ja illalla luento muodollisesta (?) eurooppaoikeudesta. 

Nauttikaa Suomen talvesta ja hyvää yötä ;)


-Anna


8 kommenttia:

  1. Suhteellisen huonoa huumoria toi juliste tänne kotiin. Oon sisustanu jo Kuninkaan kuvilla seinät niin ei se edes mahtuis mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuninkaan kuvat on ennenkin poistettu nopeasti ja palattu arkeen ;)

      Poista
  2. Hahaaha, jotekin arvasin että Antilla voi olla jotai sanottavaa tähän :D Mut jee hyvä magneetti ja saatan vahingossa tiputtaa ne Jarin kuvat seiniltä kun haen kengurua! Ps. mun on ehkä pakko päästä sinne kesämmällä, kun siellä nyt jo on noin ihanan keväisen näköistä..

    VastaaPoista
  3. Niin ja Vielen Dank, tunnen itseni aika merkkihenkilöks, kun mut on nyt ekaa kertaa ikinä mainittu blogissa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan :D ja täällä on tosiaan kevät jo! Tänään tuulikin oli jo lämmin <3

      Poista
  4. Magneettihan nyt menee suoraan roskiin niin turhaan vaivaudut tuleen hakeen sitä. Tai no siivoon voit toki tulla ja ruokaa tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sä uskalla sitä roskiin heittää, lopeta toi typerä uho, poika!

      Poista
    2. Pitää varmaan lisätä tonne kommenttiboksiin teksti "vain asialliset kommentit hyväksytään" ;D

      Poista