lauantai 2. maaliskuuta 2013

Pubiryömintää ja apinaravintoloita

Kaikki kaverit, jotka ovat jo tehneet oman vaihtonsa, sanovat aina päivien jossain vaiheessa lähtevän rullaamaan liiankin nopeasti. En usko, että olen ihan siinä vaiheessa vielä, mutta tämä viikko on kulunut kyllä ihan yhdessä hujauksessa. Mielestäni kirjoitin juuri ensimmäinen viikko Salzburgissa postausta! Nyt sitä ollaan sitten taas lauantaissa. Tällä viikolla on kieltämättä riittänyt myös tekemistä Budapestin ja Pub Crawlin yms muodossa. Torstai-iltana vuorossa oli lukukauden ensimmäinen Pub Crawl, oikeastaan paikallinen appro hieman sovellettuna ja paljon pienemmässä mittakaavassa. Hinta oli kymmenen euroa ja kiersimme neljä pubia/baaria/klubia. Hauskaa oli, mutta edelleenkin olin vanhan kaavan mukaisesti jo ennen 2 kotona. Tuntuu että juhlat alkavat täällä aina paljon aikaisemmin, enkä millään jaksa hillua savuisessa baarissa kuuntelemassa kolmen vuoden takaista musiikkia aamuneljään :D Olemme onneksi paikallistaneet myös muutamia paikkoja, jossa on laajat savuttomat puolet. En aio tässä postauksessa avautua asiasta, mutta mielestäni on uskomatonta, että kaikki muut EU:n maat noudattavat edes jonkinnäköistä savuttomuuskieltoa, mutta täällä ketään ei kiinnosta.

Ryhmäkuva puolessavälissä Pub Crawlia

Otsikon jälkimmäinen osa apinaravintola viittaa eiliseen iltaan. Olimme Katjan sekä kahden ruotsalaisen ja yhden venäläis/saksalaisen tytön kanssa syömässä lähiravintolassamme Zum Fidelen Affenissa. Ulospäin ravintola ei näytä kovin ihmeelliseltä, mutta sisällä ruokailijaa odottaa valoisa ja tilava (ja savuton!!) ruokasali. Ruokalistan kehuttiin tarjoavan perinteistä itävaltalaista ruokaa ja se ainakin minun tietojeni mukaan piti paikkansa. Alkuruuaksi söin kurpitsakeittoa, pääruuaksi Affensteakin sekä jälkiruuaksi otimme jälkiruokalautasen koko pöydälle. Ruoka oli oikein maukasta, eikä ollenkaan hinnalla pilattua :) Nauroimme, että olemme kuin pahimmat ruokabloggarit, kun kaikki ottivat kuvia annoksistaan niiden saapuessa pöytään! Lähdimme vielä ruokailun jälkeen käymään kauempana yhdessä opiskelija-asuntolassa vaihtaribileissä, jotka olivat paljon laimeammat kuin mitä facebook-mainostuksesta saattoi odottaa :D Istuimme "Haus Humboldtissa" kuitenkin hetken verran ja tutustuimme taas moniin uusiin vaihtareihin. Siinä vaiheessa, kun joku huusi poliisien olevan matkalla totesimme, että meidän on aika poistua kotiin. 







Tänään oli ehkä paras herätys, tai no herääminen, koko aikana. Olin hieman saanut silmiä auki ja avasin tv:n, niin sieltä tuli esteratsastusta! Ihan en päässyt perille mistä päin tämä kilpailu lähetettiin, mutta voisin epäillä Saksaa tai Itävaltaa. Jokin luokka oli juuri lopuillaan, kun avasin tv:n, mutta sen jälkeen alkoi varsin viihdyttävä viihdeluokka. Idea oli ensin hypätä hevosella pieni rata ja sen jälkeen juosta autolle ja ajaa samainen rata ilman esteitä autolla. Asu ja tyyli olivat ilmeisesti vapaita :D Lopuksi Hugo Simonille luovutettiin palkinto ratsastusurastaan ja kaksi hänen hevostaan jäivät eläkkeelle. Toinen näistä oli rautias, joka koko ajan suhisi johonkin suuntaan, kun kimo seisoi paikallaan vieressä. Tuli jotenkin hyvin läheisesti oma rautias mieleen, kun tuo tv:ssä hyppi pystyyn ja riehui muuten vaan narun päässä... Joka tapauksessa tästä sai oikein hyvän tekosyyn maata vielä hetki sängyssä ja vältellä kurssiaikataulujen merkitsemistä kalenteriin.


Kurssit tosiaan alkavat ensi viikolla. Maanantaina on ensin ilmoittautuminen vieraan kielen kursseille. Keskiviikkona on saksan kielikoe, jonka perusteella meidät jaetaan vieraan kielen tasoryhmiin. Saksan kurssin pitäisi sitten alkaa torstaina. Ensimmäinen luento minulla on tiistaina, aiheena on Itävallan historia ja opetuskielenä saksa. Saa nähdä miten allekirjoittaneen käy, sanakirjan voisi ainakin ostaa. Täällä opiskeltavat kurssini olen valinnut pitkälti sillä perusteella, mikä kuulostaa mielenkiintoiselta. Muutaman kurssin olen joutunut hylkäämään päällekkäisien aikataulujen vuoksi. Jostain syystä yliopisto haluaa tarjota kaikki kurssit maanantaisin ja tiistaisin? Valitsemani kurssit käsittelevät paljon kansainvälistä näkökulmaa, sillä en koe hyödylliseksi opiskella esimerkiksi itävaltalaista julkisoikeutta. Edessä on siis eurooppaoikeutta, kansainvälistä oikeutta ja kauppaa sekä kansantaloustieteen perusteita. Eritoten vaihtareille tarjotaan myös Itävallan kieli ja kultturi -kurssi, jolle todella toivon pääseväni, vaikka ilmottautuminen oli kai virallisesti niiden päivien aikan, kun olimme Budapestissä. Viikon päästä ollaan taas viisaampia joka asiassa :)


Tänään on ohjelmassa tutustumista Salzburgin kulttuuritarjontaan. Tästä lisää huomenna ;) Yritän pitää tänään myös koti-illan, mutta saa nähdä onnistunko. Vaihtarit ovat todella hyviä ylipuhumaan ihmisiä edes käymään jossain nopeasti illalla :D


-Anna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti