Guten Morgen!
Eilen illalla Nukkumatti ei tullut vierailulle minun luokseni, joten päätin käyttää ajan hyödyksi ja miettiä hieman kevät- sekä kesäasuja. Kokonaisuudet on luota ah jo niin hyväksi todetussa Polyvoressa. Olen koukussa. Olen ollut hieman jopa huolestunut, kun shoppailuhimoni ovat täysin hiipuneet, eikä kevätvaateinspiraatiotakaan ole näkynyt. Näissä kokonaisuuksissa on jo jotain yritystä, mutta toivottavasti tämän päiväinen excursiomme Europarkiin vielä korjaa asiaa positiiviseen suuntaan! Yritän pitää päivän inspiraatiomatkana ja vain katsella kevään uutuuksia, mutta pelkään pahoin, että en ihan tyhjin käsin pääse kotiin palaamaan... :D

Niin ja eilisestä illasta vielä, kun sain ensikosketukseni Sound of Musiciin. Vaikka en suuri musikaalien fani (Mamma Miaa lukuunottamatta) olekaan, elokuva oli oikein ihana!! Puhuimme juuri, kuinka tuon ajan elokuvat eroavat niin paljon nykyisistä, joissa vain pikakelataan juoni läpi eikä paneuduta niinkään pitkiin ja osittain jopa "turhiin" kohtauksiin. Nyt haluan ehdottomasti kiertää kaikki paikat, joissa Trappit ovat asuneet tai missä elokuvaa on kuvattu. Näin helppo minut on saada faniksi :D Katselin jo aiemmin, että paikallinen kaupunginteatteri esittää näytelmää toukokuuhun asti. Liput olivat mielestäni noin 40€, joten ehkäpä se on nähtävä. Ainakaan parempaa sijaintia näytelmän katsomiseen ei voisi valita!
Nyt aamupalalle alakerran kahvilaan ja sitten shoppailemaan -inspiroitumaan- Naisten päivän kunniaksi!!
-Anna




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti