perjantai 3. toukokuuta 2013

Maibaumaufstellen

... että sellainen sanahirviö otsikossa tänään! Tuo saksankielen kukkanen kuvaa eilistä toukokuun ensimmäisen päivän tapahtumaa. En tiedä miten tuon aivan tarkasti kääntäisi suomeksi, sillä toukokuu-salon pystytys ei aivan kuulosta korvassa samalta kuin alkuperäinen versio. Wikipedia tarjoaa tässä tilanteessa käännökseksi juhannussalko, nyt ei ollut ihan 5/5 tulos... Kuitenkin, ideana on pystyttää arviolta hyvin vaikuttaavan korkuinen kuusen runko, josta oksat on karsittu pois, keskelle aukiota. Pituus vaihtelee 20 metristä useampiin kymmeniin metreihin. Salkoa koristaa pari tai useampi koristeltu kranssi. Jokaisella kylällä on oma salkonsa, jota miesten tulee vartioida toukokuun ensimmäisen ja toisen päivän välinen yö siltä varalta, että naapurikylän miehet tulevat varastamaan sen. Saksan opettajamme kertoi, että viime vuonna hänen kylässään salkoa ei ollut varastettu, vaan vielä pahempaa: se oli pilkottuna pieniin kauniisiin paloihin. Tätä häpeää tuli sitten lievittää viemällä naapurikylään olutta sekä makkaraa :D 


Me valitsimme salkojuhlista Petersbrunnhofin kylän (kaupunginosan), sillä se oli google mapsin mukaan lähimpänä, eikä kellään ollut suurta patikoimisintoa noin vapunpäivän aamuna. Salkojuhla (nimettäköön se nyt näin) alkoi kello 13:00 ja jostain syystä minulla oli käsitys, että salko on enemmän tai vähemmän pystyssä näihin aikoihin. Kuinka väärässä olinkaan! Löysimme aukion lähempänä puoli kahta ja silloin pystyttäminen vasta alkoi. Dirndleitä ja Lederhoseja enemmän kuin heinää pellossa, aivan vauvasta vaariin. Kirjaimellisesti. Muutamaan kertaan tuli ehkäpä todettua myös, että jos olisimme Suomessa salko olisi ollut pystyssä puolta lyhyemmässä ajassa sekä puolta vähemmällä miesmäärällä. Mutta perinteet ovat perinteitä. Voisin epäillä, että myös ahkera oluen virtaaminen nostajien suuntaan hidasti hieman toimintaa. 

 


Maibaumsaufstellen on selkeästi koko perheen ja ystäväpiirin juhla, jossa viihdytään koko päivä. Jotkut olivat varautuneet omin eväin, jotkut luottivat juhlapaikan ruoka- ja juomatelttojen tarjontaan. Avainsana oli kuitenkin kansallisasu! Kello lähenteli jo neljää, kun me poistuimme nälän ajamina salkojuhlilta. Mutta muiden kuvien perusteella juhlat jatkuivat pitkälle iltaan asti. Ilmeisesti iltaan mahtui sekä tanssia aukiolla, salkoon kiipeämistä sekä paljon paljon olutta. Poistuimme siis hyvään aikaan :D Sen verran vielä perinteestä, että ainakin tämä salko, jonka pystytystä me olimme katsomassa on pystyssä vain toukokuun alun aikaan. Mutta esimerkiksi Münchenin Viktualienmarktilla Maibaum on paikallaan ympäri vuoden. 


Valinnan vaikeus...

Jatkan urakointia tämän postaustauon kuromiseksi umpeen. Voi olla vaikeaa, kun huomenna alkavat vihdoinkin MM-kisatkin! Luotto ei ole kauhean korkealla, mutta ihmeitä tapahtuu ja lehmät lentävät ;) Nyt kauniita unia jokaiselle tasapuolisesti!


-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti