Heräilin aamulla jo ennen yhdeksää lumiauran kolatessa ikkunani alla kulkevaa katua. Lorvailin kuitenkin hyvän tovin kämpillä tehden oikeastaan ei yhtään mitään. Vähän oli vielä aivot jumissa eilisestä pitkästä päivästä. Puolenpäivän aikoihin lähdin sitten kartta kädessä kohti rautatieasemaa ja sieltä lähijunalla Europarkiin sekä Ikeaan. Vaikka sää oli yhä suhteellisen utuinen ja pilvinen, tämä kaupunki on jo napannut osan minun sydämestäni. Valtaosa taloista on hyvin vanhoja ja koristeelliseen tyyliin rakennettuja, kadut ovat joko kävelykatuja tai puiden reunustamia leveitä ajoteitä. Eräässä kohtaa reitilläni jouduin pysähtymään ottamaan valokuvaa, kun niin vahva flash back tuli Pariisin kaduista :)
Kävelykaduista puheen ollen kävin juuri äsken etsimässä avointa kauppaa iltapalan toivossa (turhaan) ja huomasin, että kotioveltani avautuu molempiin suuntiin autoton kävelykeskusta.Heti kun vain sää hieman selkenee ryntään kameran kanssa sitä kuvaamaan. Myös Kapuzinerbergille vievä portti on muutaman kymmenen metrin päässä asuntolalta. Jalkatreeniä luvassa, sen verran jyrkältä tuo kukkula näyttää. Tuntuu, että on niin paljon nähtävää ja tehtävää! Kai sitä heinäkuuhun mennessä kuitenkin ehtii :D
| Asumukseni toimii kesäisin kaksi kuukautta hotellina, joten meidän ovellamme on asiaan kuuluva kyltti :D |
| "Koti"ovi |
Tosiaan suuntasin tänään sinne Europarkiin, joka ylitti kaikki odotukset. Ostoskeskus oli todella suuri ja tarjonnassa oli paljon liikkeitä, joita Suomessa (tai ainakaan Tampereella) ei ole. Kaupoissa oli myös edelleen sopivasti alennusmyynnit menossa! Ikävä kyllä hankintalistalla oli itävaltalainen liittymä, eikä "kaikkea vastaantulevaa"... Liittymän sain hankittua varsin kivuttomasti ja hyvään hintaan, mutta pienen hakkerointiyrityksen ja asiaan perehtymisen jälkeen joudun ostamaan vielä jonkinlaisen älypuhelimen. Nykyinen on nimittäin sim-lukittu heinäkuuhun asti. Että näin. Minulla on siis mukana suomalaista sim-korttia varten tuollainen vanha Nokian palikka, mutta siitä ei ole kyllä joka päiväiseen käyttöön vaikka kuinka yrittäisi. (Jos joku tunnustaa olevansa superhakkeri, voi ilmottautua minulle anonyymisti)
Ikean itse ostossaaliiseen olen varsin tyytyväinen. Järkytyin hieman kuittia katsoessani, mutta pienen arvioinnin jälkeen selvisin kuitenkin edullisesti :) Mukaan lähti kaikkea tarpeellista kuten lakanat, pyyhkeet, kylpyhuoneen matto ja ovimatto. Sekä hieman jotain pientä piristämään "sisustusta". Tässä hieman ennen ja jälkeen -kuvamateriaalia. Kuvista puuttuu sisustuselementtini muratti. Veikkauksia otetaan vastaaan kuinka monta päivää se elää.
Loppukevennyksenä vielä täkäläinen tapa kolata lumia :D Edestäpäin en kehdannut kuvaa ottaa, niin turisti sen ole. Oranssitakkisella kaverilla oli myös muovinen 20x20cm lumilapio mukana tuon mahtavan auran lisäksi! Nyt Putous pyörimään, havahduin juuri, että se näkyy myös täällä :)
Iiiiiihania mielenvikaisia unia!
Kyllä siellä vielä syyskuussa oli ihan normaali Ikea-tyyli lihapullissa :O Mutta eks ollukin siisti ostoskeskus ;) Huomattavasti kivemman näkönen huone kun mulla oli! -Ellu
VastaaPoistaOstoskeskus oli oikeen houkuttava, pitää mennä uudestaan shoppaus-moodilla :D oli myös ehkä kalleimmat lihapullat ikinä tolla menetelmällä..
Poista