tiistai 21. toukokuuta 2013

Back in pisnis

Olen palannut taas yhdeltä reissulta takaisin koirankoppiini. Kolme päivää Prahassa hujahtivat ohi niin hujauksessa, että emme olisi Sandran kanssa kumpikaan halunneet lähteä kotiin. Erasmus-reissujeni teema tuntuu olevan "paikan päälle ilman ennakko-odotuksia" ja hyvin toimii tämä taktiikka. Praha yllätti minut täysin! Ja positiivisella tavalla. Sitä tietysti edesauttoivat myös aurinkoinen sekä lämmin sää ja hyvä seura. Näimme todella paljon ja paras taktiikka siihen oli ehdottomasti vain kävellä ympäriinsä, kuten yleensäkin. Ainoa paikka, missä kävimme pääsylipun kanssa sisällä oli juutalaiskortteli/-museo (ehdottomasti joka kruunun arvoinen!). Ruoka ja juoma oli myös suhteessa Itävaltaan ja Suomeen oikein edullista, joten siihen kannattaa panostaa. Kunhan vain muistaa liikkua hieman kauemmas turistirysäkaduilta, niin hinnat ovat oikeasti halvempia :)


Tällä reissulla meni myös hostelli-neitsyys ja vielä olen hengissäkin ;) Kyllähän hotelleissa on oma viehätyksensä ja luksuksensa, mutta pelkästään yöpaikkana saatan jopa käyttää hostellejakin uudelleen. Olimme siis kuitenkin huoneessa kaksin ja vessa sekä suihku olivat heti huoneemme vieressä. Muuten asukkaat olivat iäkkäämpää sorttia eli illat ja yöt olivat aivan rauhallisia. Nukuimmekin molempina öinä melkein 10 tuntia!! Euroviisuilta aiheutti ehkä pienoisia univelkoja.


Kirjoittelen huomenna tai viimeistään torstaina kattavampaa postausta Prahasta, mitä teimme yms. Kuvat tulevat myös totta kai tänne mahdollisimman pian :) Huomenna iltapäivällä minulla on kuitenkin ensimmäinen tenttini täällä ja ensimmäinen suullinen tenttini ikinä, saksaksi natürlich. Lukeminen on hieman jäänyt ja yritinkin paniikissa selailla luentokalvoja paluumatkallamme. Eli blogi saa nyt luovuttaa ja tyytyä kakkossijaan koulun suhteen :D

Auf wiederhören!


- Anna

TJ Elina 15!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti