LOVING MY LIFE

Otsikon mukaisesti kaikki on hyvin Salzburgissa ja elämä hymyilee, vaikka tässä loppuvaihdon aikana ei varmaankaan enää mitään maata mullistava tule tapahtumaan. Eilen meillä oli taas aivan huippu ilta yhdessä erasmusten kanssa. Vaikka illan ohjelmassa ei ollut mitään sen kummallisempaa kuin O'Malleysin karaoke ja pohdin jopa kotiinjäämistä, oli meillä taas äärettömän hauskaa. Vaihtoa on täynnä muutaman päivän kuluttua neljä kuukautta ja ihmiset alkavat olla jo niin tuttuja keskenään, ettei tarvitse enää esittää tai etsiä omia piirejään, voi vain olla ja nauttia. Aiemmin tiistaina luentojeni välissä olimme tyttöjen kanssa lounaalla/kahvilla ja en voi uskoa, että viikon päästä en enää näe heitä tähän tapaan. Se, kuinka hyvin tulemme toimeen ja kuinka paljon olemme toisiimme kiintyneet, on uskomatonta ottaen huomioon muun muassa sen, että tulemme aivan eri puolilta maailmaa: Californiasta/Oregonista, Vermontista, Minnesotasta, Münchenistä sekä Lahdesta. Tai ehkä Tampereelta?

En enää itsekään tiedä, mistä tulen ja minne olen menossa :D Kuitenkin aina, jos joku kysyy mistä olen kotoisin sanon kaikista kuittailuista huolimatta ylpeänä, että Lahdesta. Koen myös olevani suomalainen, totta kai, mutta ulkomailla vietetyt vuodet ovat antaneet arvokkaan lisänsä eivät niinkään ehkä maailmankatsomukseeni, vaan ihmisten kanssa toimeentulemiseen. Ehkä juuri tuon takia tulen yllättävän hyvin toimeen eri taustaisten ihmisten kanssa (kunhan vain ne bulgarialaiset sun muun pysyvät kauempana) ja sopeudun myös helposti uusiin porukoihin. En olisi välttämättä ennen vaihtoa voinut kuvitella kolmen amerikkalaisen olevan lähimpien vaihdosta saatujen ystävieni joukossa, mutta näin näyttää käyneen. Ja olen todella onnellinen tästä. Ja tällä hetkellä aivan kaikesta, en haluaisi muuttaa mitään juuri nyt. Paitsi ehkä nämä alkavat lopputentit. Olen tänään yrittänyt lukea huomiseen suulliseen kansainvälisen oikeuden tenttiin, mutta keskittyminen on kaksivuotiaan lapsen tasoa. Toivottavasti hurmaava persoonani ja vaihto-opiskelijastatukseni pelastavat minut myös tästä. Täydellistä saksan kielen taitoa unohtamatta!

Kotimatkalla koululta tänään 

Vielä hieman takaisin eliseen iltaan, joka oli tosiaan minun viimeinen tiistaini kavereiden kanssa, kun ensi maanantaina muutan isin seurassa hotelliin. Yleisesti minusta tuntuu, että iltoihin täällä jollain tapaa panostaa enemmän, tai ehkä panostaa on väärä sana. Pikemminkin niitä ehkä elää enemmän. Kun mietin eilistä karaokeiltaa, sellaiset asiat kuten Sound of Music -laulun kuuleminen, HIM:n Join Me:n esittäminen (joskin todella ala-arvoisesti, sillä puolet ryhmästämme ei ollut ikinä laulua kuullutkaan) sekä tuopinalusilla leikkiminen ovat muistamisen arvoisia. Täällä myös juuri sillä hetkellä, kun jokin yllättävä asia tapahtuu, tuntuu kuin eläisin yhtä How I Met Your Motherin jaksoista. Tuntuu, että kaikki on legen -- wait for it -- dary, legendary! Se, että O'Malleysiin voi kävellä kuin omaan olohuoneeseen, on jotain täysin uutta ja mielestäni oikein hauskaa. Useimmiten siellä myös törmää johonkin tuttuun, sillä kuten olen jo maininnut paikasta on muodostunut eräänlainen Erasmusten toinen koti.

Eilen juuri ennen kotiin ja nukkumaan lähtöä oli myös ensimmäinen hetki, kun kyyneleet Suomeen lähdön lähenemisestä olivat lähellä. Tiistain karaoken isäntä on Albert, joka asuu nykyisin Salzburgissa, mutta on asunut myös Suomessa! Hän oli (ketä yritän huijata, me olimme) aivan innoissaan, kun sain tämän selville ja kerroin olevani Suomesta täällä vaihdossa. Tämän jälkeen olen vienyt hänelle Antin tuomaa lonkeroa, jota hän tiistaina kertomansa mukaan, ei ole vieläkään raaskinut avata. Nykyisin hän tervehtii meitä aina suomeksi ja myös karaoken välispiikit tulevat välillä tutusti kotimaisella. Kerroin tämän tiistain olevan viimeinen karaokeni, sillä ensi viikolla isi on jo täällä, niin en usko meidän eksyvän sinne. Tämän kunniaksi Anna sekä Albert lauloivat minulle ilman säestystä "Leaving on a jet plane" -biisin ja sain myös hyvästelyt ihan mikrofonin kautta, että koko baari (ja sen 5 jäljellä olevaa asiakasta) varmasti kuulivat. Saatuaan pahan katseen karaoken todella tosissaan ottavalta herralta, Albert ymmärsi palata takaisin musiikin soittamiseen. Kai tämä vaihtoaika on vain niin erilaista ja ainutkertaista, eikä sitä oikein voi verrata tavalliseen ulkomailla asumiseen :)

Albertin ja Annan duetto <3

Epäilen, että tässä loppuviikolla aikaa vievät päivisin pitkälti tenttikirjat ja iltaisin kavereiden näkeminen (huom. ei hyvästely!), joten blogissa saattaa olla hiljaisempaa. En myöskään tiedä, mitä kirjoittaisin arkielämästä tällä hetkellä, sillä se koostuu pitkälti kolmesta ajatuksesta: "ihanaa pääsen kotiin ja omiin nurkkiini", "en halua hyvästellä täältä saatuja kavereita" sekä "toivottavasti läpäisen kaikki tentit". Joten, jos ette halua kuulla erilaista tulkintaa näistä ajatuksista joka päivä, taidan pidättäytyä enemmän right now -tyylisissä päivityksissä Suomeen asti :) Berliinissä meillä on tosin reilun 5 tunnin välilasku ja suunnitelmani Primarkiin piipahtamisesta saattoivat vesittyä eiliseen vierailuun H&M:n aleissa, että ehkä lentokenttäympäristö inspiroi minua jonkinlaiseen loppuyhteenvetoon vaihdostani. Uskon kuitenkin, että vielä viikon päästä en edes ymmärrä vaihdon loppuneen ja joko nyyhkytän sikiössä koko välilaskun tai olen korviani myöden uppoutunut viimeiseen 50 Shades -kirjaan, jonka Elina minulle niin ystävällisesti toi :D

Vielä ei ole kuitenkaan aika jättää Salzburgia taakse, vaan nyt pyörähtää käyntiin se viimeinen viikko, johon kaiken muun lisäksi mahtuvat ne viisi tenttiä... Eli kuulemisiin ja tenttiprujujen ääreen!

- Anna